Juoppohullunarsistin -hullun uhrin päiväkirja

”AJATUKSIA UHRILLE”

Kun ajattelet olevasi narsistia vahvempi

Todellisuus on se, ettet sinä voi päästä narsistin yläpuolelle. Et vaikka kuinka taistelisit hänen vahvaa persoonaa vastaan. Kun kuitenkin päätät olevasi vahvempi häntä, tiedät sisimmässäsi ettei se ole edes oikeastaan mahdollista. Turhautuneisuus valtaa ajatukset ja mietit sitä, kuinka taas olet siinä pisteessä, että ryvet itsesäälissä. Itsesäälikään ei ole väärin, en oikeastaan ajattele sen olevan itsesääliä, vaan ”itse-empatiaa”. Se on haavoittuvan normaalin ja empatiakyvyn omaavan ihmisen reaktio siihen, kun ei saa tukea tai kunnioitusta. Senhän me opimme jo lapsena, että toisia pitää kunnioittaa. Narsisti taas, kun ei kunnioita muuta kuin omaa itseään. Toisen kiusaaminen ja itsekeskeisyys on narsistille tuttu ja opittu normi, siksi hän ei tunne sääliä sinua kohtaan vaan alistaa sinut tuntemaan itsesi todella paskaksi.  Olet hänen silmissä vain säälittävä ruikuttaja. Häpeät sitä, että tunnet pahaa mieltä ja surkeutta omassa kehossasi. Tunteminen on normaalia, tunteettomuus ei. Normaalissa sosiaalisessa tilanteessa empaattinen ihminen tukisi sinua ja sanoisi, että kyllä kaikki järjestyy. Kyllä sinä selviät, tarvitset vain aikaa. Narsistilta ei kannata hyväksyntää anoa, sillä se on merkityksetöntä etkä voi parantua hänen myrkyttäessä lisää mieltäsi. Paras keino on vaan pysyä kaukana narsistista. Et voi parantaa häntä, narsismiin ole parannuskeinoa. 

Vaikka monesti mietin, että olisi pitänyt paeta narsistia jo ajat sitten. Olen oppinut narsistin kautta myös paljon. Vaikka oppimani asiat ovat satuttaneet ja olleet pahoja, niin olen oppinut varomaan ja lakannut uskomasta tyhjiin lupauksiin. En ole ollut enää niin sokea kaikkea ympärillä tapahtuvaa kohtaan.

Henkinen kuolema

Kun elin joka päivä pelossa se muutti minua persoonana ja henkistä minääni. Elämäni on tällä hetkellä täynnä haasteita ja se on päivittäistä. Pääni sisällä on sota. Kärsin pahoista paniikkikohtauksista, joista olen aiemminkin kirjoittanut. Paniikkikohtaus minulla saattaa laueta ihan missä vaan, varsinkin jos siitä tulee joku muisto mieleen.

Mitä kehossani tapahtuu, kun on paniikkikohtaus? - Kun koen ahdistavan tai painostavan tilanteen tuntuu siltä, kuin joku koittaisi kuristaa. Syke nousee ja keskittyminen harhailee suuntaan ja toiseen. Puhe menee puuroutuneeksi ja olo on tosi epämiellyttävä. Keho joko salpautuu tai menee levottomaksi. Tuntuu, kuin sydän räjähtäisi kohta. Et pysty keskittymään siihen mitä olit tekemässä, etkä oikeastaan ajattelemaan myöskään. Sisin huutaa pelosta, mutta eihän sitä kukaan kuule.

Seinät kaatuu päälle

Vaikka olenkin jo osittain päässyt eroon narsistista, niin oikean NORMAALIN elämän opettelu on haastavaa. Sinua ei enää kahlitse kukaan kotiin. Olen silti huomannut, että sen sisäistäminen on oikeasti tosi vaikeeta. Saisin nähdä ystäviäni niin paljon, kuin haluan. Meille voin kutsua ystäviä kylään. Se vaan aina unohtuu. On hirveän vaikea oppia se, että kukaan ei sinua hallitse tai määrää enää. Tuntuu silti, että teen väärin jos näen ihmisiä. En tajua miksi se tuntuu siltä, mutta kun johonkin tottuu, on todella vaikea päästä tavoista eroon. Tiedän, ettei minun tarvitsisi kokea huonoa omaatuntoa siitä, että liikun kodin ulkopuolella. Koen silti. Tuntuu, kun järki ja pinttyneet tavat tappelisivat keskenään. Välillä tekisi mieli huutaa ääneen niille molemmille että nyt perkele riittää. Minulla on oikeus tehdä, liikkua ja ELÄÄ!

Parantumisprojekti edistyy ja vähemmän edistyy

Paraneminen on edistynyt, toki takapakkeja tulee ja varmasti vielä montakin kertaa. Terapian olen kokenut ehdottomasti ihan mahtavaksi apuvälineeksi elämässä. Ja sitä tulen hehkuttamaan varmaan aina. Olen opetellut luettelemaan ääneen asioita, joita arvostan elämässäni. Esim. ”Minulla on ihana perhe, joka tukee” ”minulla on katto pääni päällä” ”minä osasin hakea apua itselleni vaikeaan asiaan” ”minulla on työ” jne. Narsistin kanssa kohtaamisissa en ole kuitenkaan edistynyt, ainakaan omasta mielestäni. Edelleen narsistin läsnäolo tuo minulle niin turvattoman ja kamalan olon. Silloin paniikkikohtaus on pahimmillaan ja tuntuu, että henki ei kulje ja kohta mä kuolen. Narsistista puhuminenkin tuottaa minulle paniikin poikasta, mutta konkreettinen kohtaaminen ahdistaa kaikkein eniten. Olen mielessäni kuvitellut rajat ja hän koittaa silti kävellä rajojeni ylitse. Se on pelottavaa ja ahdistavaa. Kun sen rajan mielessäni ajattelen, tekisi mieli huutaa narsistille, että pois minun alueelta. Niin teen, mutta vain mielessäni. Itkua ja pelkoa peitän häneltä, sillä en tahdo näyttää hänen silmissään heikolta. Taidan kuitenkin olla läpinäkyvä. Kyllä se tietää miten reagoin ja mitä pelkään. Kyllä sitä toivoisi, että vois elää edes yhden normaalin ihmisen päivän.

”Ainut keneen voit luottaa 100%, olet sinä itse”