100 kertaa noustu ylös ja tässä mä seison ihan omilla jaloillani

Juoppohullunarsistin -hullun uhrin päiväkirja

Hullu mä en oo?

Tutustutaanko minun elämääni vähän paremmin? Okei tutustutaan silti.

Tutustuin narsisti mieheen ollessani 18vuotias pikkuteini vailla mitään käsitystä elämästä. Hän pommitti minua jatkuvasti nettipalstalle, jota nuoret käyttivät siihen aikaan todella paljon. En ensin noteerannut hänen ”kiinnostustaan” minua kohtaan. Ajattelin kuitenkin antaa mahdollisuuden tutustua. Olinhan minä helppo saalis, koska luotin ihmisiin vilpittömästi ja ihastuin helposti. Huono itsetuntoni sai nostatusta kauniista sanoista, joita sain kuulla. Olin rankasti koulukiusattu monta vuotta ja narsku vaan sai sanottua just ne asiat mitä halusin kuulla. Joku vihdoin hyväksyi minut.  Narsisti panosti alussa siihen, että varmasti kiinnyn hänen herrasmiesmäiseen käytökseen. Huh! Voi kun olisinkin tiennyt mihin olen lusikkaani työntämässä. Olisin kiitänyt karkuun, kuin sika polttomerkintää.

Sä et sitä huomaa

Huomaamattani narsku sai mut syvemmälle suhteeseen ja kaikki muuttui vähitellen painajaiseksi. Hän oli kuin huume, josta olin riippuvainen ja jonka jatkuvaa hyväksyntää hain miellyttämällä häntä.  Huomasin, että riitelimme jatkuvasti ja oli olo, kuin minulla olisi dementia. Hän käytti taitavasti käänteispsykologiaa ja sai mut tuntemaan, kuin olisin hullu. En nimittäin ikinä tiennyt mistä riitelimme, mutta aina ikinä narsisti ei ollut syypää siihen mitä tapahtui. Nöyristellen anelin anteeksiantoa itkien lattialla. En saanut koskaan minkäänlaisia rakkaudenosoituksia.  Silloin tällöin kauniita sanoja, jos hän jotain minulta halusi. Jossain vaiheessa ne kauniitkin sanat muuttuivat huoritteluksi ja alentaviksi puheiksi, kuinka arvoton olen kaikille.

Narsisti mies joi paljon alkoholia ja syytti juomisestaan minua. No totta helvetissä se oli mun vika, minähän ne juomat hänen kurkustaan alas kaadoin.. vai miten se meni?  Eihän narsistista löydä vikoja. Elämä oli yhtä teatteria. Piilotin sen pahanolon sisääni, koska sillä ei ollut merkitystä mitä tunnen. Elämä tuntui siltä, etten ole enää olemassa. Kukaan ei ollut KOSKAAN kiusannut minua samalla tavalla, kuin hän. Se tuntui kiduttamiselta, josta ei vaan pystynyt pääsemään eroon.  Väkivaltaa koin kaikissa muodoissa.

Suuri ja mahtava narsistiliitto

Narsisti pikkuhiljaa erkaannutti minua läheisistäni, ystävistäni ja kaikista, jotka olivat minulle tärkeitä. Narsisti uskotteli minulle, että kaikki he ovat minulle pahasta. Ja he olivat pahasta, koska he yrittivät varoittaa minua ja minä uskoin mieluummin narsistia, kuin niitä jotka olivat olleet elämässäni koko ajan.  Ystäväni olivat valehtelijoita. Niin ajattelin. Aina kun olin pyydellyt anteeksi ja hän antoi anteeksi muistin hänen ylimielisen ilmeensä ja tapansa ilmaista, että minun olisi vain heti pitänyt myöntää, että minä olen syyllinen. Tiesin sisimmässäni, etten ollut tehnyt mitään vaan minun oli pakko miellyttää häntä, ettei hän satuttaisi minua enempää.

Syyttömänä syntymään, sattui NARSISTI

Jos nyt ikinä oisin voinut elää elämäni jotenkin toisin, olisin niin tehnyt. Tosin nää menneisyyttä, mutta kyllä ne vaan perkele kummittelee pään sisällä! Jotenkin sitä aina vajoaa syyttämään asioista itseään ja vaikka kuinka yrittää pinnoittaa itseään teflonilla, niin edelleen kaikki asiat tuntuu pinttyvän sisälle kehoon. Miksi ihmismieli muuttuu narsistin läsnäolosta? Itse en voisi sanoa olevani oma itseni mitä olin ennen, kuin narskun tapasin ja hänen kanssaan sen 3 vuotta elin.

Vaikka olen kironnut sen ”ihmisen” alimpaan helvettiin ja itkenyt, etten jaksa enää eron jälkeen hänen jatkuvaa kiusaamistaan niin ei se vaan katoa. Se pysyy kynsin ja hampain mun elämässä ja koittaa sabotoida sitä kierolla tavalla. Löysässä hirressä riipun silti. Välillä tulee päiviä, jolloin mä koen olevani hänen varpaiden päällä ja voittaja fiilis. Mut eipä niitä paskiasia voiteta, ne on aina ne jotka haluaa sanoa viimeisen sanan.

Tulin voittamaan!

Okei, nyt muakin alkaa jo ottaa päähän nää otsikot, kaikki ovat jostain laulusta napattuja. Sopii kuitenkin hyvin eikö? HEH!

Oon kuitenkin sitä mieltä, että jossain vaiheessa kun narsisti jättää rauhaan niin silloin sä olet se voittaja. Esimerkiksi narsistin huomiotta jättäminen on heille helvetin kova juttu ja ne eivät vaan voi kestää sitä, ettet vastaa viesteihin tai puheluihin. Se ei auta ainakaan, jos koitat kertoa narsistille sen olevan narsisti. Se keksii kyllä keinot loukata sua pahemmin takaisin. Vaikka itse olisit tarkoittanutkin hyvällä, että hän voisi nyt katsoa jo peiliin ja lukea eri linkkejä, mitä koko SoMe on pullollaan, niin se menee tyhjille seinille. Mitä vähemmän tuhlaa energiaansa narsistiin sitä enemmän sitä vituttaa. Vaikeetahan se on ja itsekin usein provosoitunut narsistilta tulleisiin haukkumis- tai arvosteluviesteihin ja yrittänyt puolustaa itseänsä ja koittanut saada narskun silmät auki. Turhaa sekin on. Siitä saa vain itselleen pahan mielen aikaiseksi.

Ah. Voin kertoa, että tässä ei todellakaan ollut kuin 1/100 mun menneestä elämästä ja lupaan avata sitä teille lisää. Tämä teksti oli ei niin humoristinen, sillä nythän puhutaan vakavista asioista!  Seuraavassa tekstissä kerron lisää, miksi valitsin blogin nimeksi juuri  ”Juoppohullunarsistin - hullun uhrin päiväkirja”

xoxo Seuraava ilmestyy TORSTAINA 17.3.2016

-NJ